Laskiaissunnutai 2022
Sain aikaiseksi itselleni hiukan vapaata töistä. Ollaan vietetty mieheni 30-vuotis päivää sekä otettu meille aikaa palautua arjen eri asioista.
Jaoin taikinan 60g painoisiksi paloiksi, niitä tuli yhteensä 23kpl. Pyöritin palat palloiksi ja annoin kohota liinan alla noin tunnin.
Itselläni on taas ollut mielenterveyden kanssa haasteita, joten perheen kanssa vietetty aika ja oma rauha ovat nyt olleet todella tarpeen.
Päätin tehdä leipäkoneella pullataikinaa jotta voisin viedä perheelleni pullaa laskaissunnutaina. (Eli tänään.)
Tässä ohje pullataikinaan:
500g vettä (5dl)
5g suolaa (½tl)
15g kardemummaa (1rkl)
150g sokeria (1½dl)
800g vehnäjauhoja (noin 11dl)
8g kuivahiivaa (noin1tl)
Jos teet taikinan käsin niin suosittelen käyttämään käden lämpöistä vettä. Leipäkone kohottaa ja lämmittää erikseen taikinan joten siinä käytin kylmempää vettä jotta taikina ei kohoa yli.
Valmis taikina |
Minulla ei ollut kananmunaa joten tein siirappiveden jolla sivelöin pullat ennen paistoa, näin niihin tulisi hiukan väriä paistin aikana. Paistoin pullat 180asteessa noin 20minuuttia.
Jäähdytin ja pakkasin pullat mukaan.
Itse pidän mantelimassalla täytetystä laskarista, joten tein nopean manteli/pähkinämassan:
1dl pähkinöitä (käytä pähkinajauhoa jos sinulla ei ole yleiskonetta)
1dl tomusokeria (normaalia sokeria voi myös käyttää jos tämän pystyy tekemään koneella)
1½rkl vettä
Muita mausteita, kuten esimerkiksi vaniljaa tai kanelia voi käyttää tähän mssaan. Voit jopa kaakaojauhetta laittaa niin täytteestä tulee suklainen! Suosittelen kuitenkin lisäämään hiukan vettä jos laitat kaakaojauhetta koska se imee itseensä hyvin kosteuden.
Toivottavasti muilla on ollut hyvä laskiainen ja ihana kevät!
Daniela
Kommentit
Lähetä kommentti